perjantai, heinäkuu 31, 2009
Rallit alkaa, ei oikeen innosta

Tänään oli eka shakedown moneen vuoteen kun en ollut mukana, piti olla Tampereella tekemässä jotain ihan muuta. Nyt päästiin kuitenkin mökille ja pitäs virittäytyä rallitunnelmaan.
Huomiseen EK Mökkiperän lähtöön on täältä 12km, vaan ei jaksa lähtee tunkemaan sekaan. Parkkipaikat on varmaan täynnä jo nyt, aamulla jos lähtee niin saa jättää auton 5km päähän ja kävellä lopun. Lippu maksaa 22e, sillä pitää katsoa autot kahteen kertaan, eli olla koko päivä metässä.
Sallitut katselupaikat ovat täynnä väkeä, harvoin pääsee näkemään autoja tarpeeksi läheltä että voisi kuviakin ottaa. Ja vain 3 autoa ajaa oikeasti lujaa, loput ajaa maaliin pääsystä. Toki perjantain ekat pätkät ovat siitä kivoja että näkee Jari-Matin ja melkein kaikki muutkin, lauantaina sitten puolet on ajanu ulos ja mukana olijat jakaneet jo mitallit.
Vanhaan hyvään aikaan kun vielä ajettiin kunnon Suurajoja, voittoon oli mahkuja useimmilla, pätkiä oli enempi jolloin yleisön ei tarvinnut änkeä yhteen samaan paikkaan, pätkät ajettiin vain kertaalleen, huoltoja tehtiin metsän ja yleisön keskellä ja ja makkaran sai markalla :)
Viime vuoden perjataina katselin tuosta mökin risteyksestä kun autot ajoivat siirtymää pariin kertaan ohi, nyt on reitti muuttunut joten taidamme huomenna mennä lasten kanssa tuohon Keuruun tielle 4km päähän ihmettelemään. Illalla tulee sitten parit rallituristit vieraaksi joten lauantaina voipi joutua pätkän varteen hyttysten syötäväksi.
Kuvassa J-M Latvala viime vuoden Surkeessa superrallia ajamassa.
maanantai, heinäkuu 27, 2009
Palautteet tarkastelussa

Molemmat lehdet kehuivat meitä, kyllä me ollaankin hyviä!
Kiitoksia kaikille mun ja Helin puolesta :)
Tunnisteet: Jazz, Raahe, tapahtumat
sunnuntai, heinäkuu 26, 2009
lauantai, heinäkuu 25, 2009
perjantai, heinäkuu 24, 2009
torstai, heinäkuu 23, 2009
tiistai, heinäkuu 21, 2009
maanantai, heinäkuu 20, 2009
lauantai, heinäkuu 18, 2009
perjantai, heinäkuu 17, 2009
torstai, heinäkuu 16, 2009
keskiviikko, heinäkuu 15, 2009
tiistai, heinäkuu 14, 2009
sunnuntai, heinäkuu 12, 2009
lauantai, heinäkuu 11, 2009
perjantai, heinäkuu 10, 2009
Puolimatka

Raahe on kaukana, mutta onneksi keksin miten voi kuunnella radiota meluisassa autossa. Ja maaliman paras ratio-ohjelma "Parasta ennen" sattui sopivasti tulemaan Radio Mafiasta
Tunnisteet: retket




































